Seiko Bell-Matic cal. 4006

12.09.2023

Pysytellään Seikoissa vielä tämän tekstin verran. Tällä kertaa ihmeteltävänä pikku erikoisuus 70-luvulta, automaattikello herätystoiminnolla. Kello toimii, mutta käynti on melkoisen kehnoa.

Koneisto näyttää takapuolelta melko tavalliselta. Palikka n. klo 8:ssa on herätyksen vasara, ulkokehällä näkyy kieli mihin vasara lyö.

Automaattimoduuli pois. Kellossa on kaksi jousta, vasen herätystä ja oikea kyntiä varten.

Taulun alla on varsin Seikomainen kaksoispäivyri.

Jälleen purkuosuus pikakelauksella. Herätyksen jouselle ei ole koteloa, vaan se asustaa pohjaan jyrsityssä syvennyksessä.

Käynnin jousi on melkoisen likainen, ja ulkopää laahus irtoaa kun otan jousen kotelosta. Uuden löytäminen osoittautui haasteelliseksi, sitä sai odotella yli kuukauden.

Koneiston osat pesuun.

Kuori joutaa myös purkuun ja pesuun. Hion ja kiillotan myös lasikkeen.

Mikroskoopin kautta otettu kuva Seikon iskusuojarakenteesta, jousi irtoaa istukasta kiertämällä kokonaan, ja sen uudelleenasentaminen on perus incaan verrattuna jonkinlainen työmaa, joskin toisaalta vioittuneen jousen uusiminen on verrattain helppoa.

Ensin keskiratas siltoineen, sitten paikoilleen herätyksen jousi.

Uusi käynnin jousi koteloon.

Rataskoneisto kasaan.

Silta ja telkilaitteet paikoilleen. Herätyksen jousi vedetään nupista, automaattikoneisto hoitaa käynnin jousen.

Ankkuri siltoineen paikoilleen.

Tämän jälkeen kiinni liipotin siltoineen, ja sitten tarkastamaan käyntiarvoja.

Taulun puolella kasaantuu ensin tutun oloinen nuppikoneisto, ja sen jälkeen painimella käytettävä herätyksen pysäytysvivusto.

Sitten varsinainen herätyksen vasara, ja sitä käyttävä tähtiratas, jolle välittyy voima suoraan herätyksen jouselta. Myös osoitinsiirron kiikku paikoilleen.

Painimella hoituu myös päivyrin kuukaudenpäivän pikasiirto, paikoilleen sen vipu ja palautinjousi.

Paikoilleen herätyskoneiston vivut sekä rattaat.

Herätyskoneiston silta. Kello yhdeksän kohdilta ulos pistävä hammaskehä kiertää herätyksen alkamiskohtaa osoittavaa kehää taulun ulkokehällä.

Päivyrin siirtoratas sekä tuntiputki.

Päivyrikiekot, taulu, osoittimet sekä herätyksen osoitinkehä paikoileen.

Herätyksen kehä kiinnittyy kahdella ruuvikiinniteisellä klipsillä.

Koneisto kuoriin.

Automaaatimoduuli kasaan...

...ja paikoilleen vetopainon kera. Vetopainon laakeri olisi ehdottomasti vaihtokunnossa, mutta uutta ei ole saatavilla. Kello ei mene kuin satunnaiseen käyttöön, joten asian kanssa voi elää kunnes uusi tai hyvä käytetty löytyy.

Valmis tuote. Käyttöliittymä on siis seuraavanlainen: Nupin ollessa sisällä siitä vedetään herätyksen jousi. Yhden napsauksen sitä ulosvetämällä voidaan säätää herätyksen alkamiskohta, kokonaan ulos vetämällä siirtyvät osoittimet. Painimen (Klo 2:ssa) ulosvetämällä kytketään herätys päälle. Paininta painamalla siirtyy kuukaudenpäivä.