Valmet "Matti"

Tällä erää aiheena suomalaisen kelloteollisuuden ehkäpä suurin menestystarina, Valmet -seinäkello, joka moninaisina variaatioinaan löytyy todella monesta kodista vielä nykyäänkin. Valmetin kellot on nimetty varsin maanläheisin nimin, jotka yleensä löytyvät painettuna kaapin takaosasta. Tämän varsin tyypillisen Valmet-mallin nimi on "Matti". Seinäkellomallien erot löytyvät lähinnä kaapeista ja niiden koristelusta, koneistoa löytyy sekä lyönnillä että ilman. Lyönneistä lankoihin lyövä malli on se yleisempi, myös tiukuun lyöviä on.

Koneisto kiinnittyy kaappiin ruuveilla, jotka aukeavat kätevästi kellon omalla vetoavaimella. Fiksua suunnittelua!

Yleensä taulun kiinnitys koneistoon tapahtuu kartionastoilla, Valmetissa sen sijaan on kätevät jousiklipsit.

Koneisto on tyypillisen likainen ja kulunut.

Osa Valmetin metalliosista ikääntyy ei-niin-arvokkaasti. Tämä onneksi korjaantuu pesussa.

Sama homma ankkurisillan ruuveilla. Ensin jousista veto pois, sitten purkaminen alkaa ankkurisillasta.

Ankkurin liukupinnoilla on likaa ja kulumaa.

Purkaessa puhdistan erityisesti akselitapit jo alustavasti puusydämellä, joka on erittäin huokoinen ja pehmeä materiaali, joka imee likaa ja öljyä tehokkaasti itseensä.

Keskirelli (samoin kuin lyönnin sieppari) on akselillaan puristustiukkuudella, se poistuu kampeamalla.

Lyönnin ja osoitinkoneiston purkamisen jälkeen etupohja pois, rataskoneistoja purkamaan.

Rattaat ja laakerit ovat melkoisen likaisia. Tässä juuri näkyy ongelma seinäkellon öljyämisessä kelloa purkamatta, jota joskus kuulee tehtävän. Öljyllä saattaa saada osat hetkellisesti liikkeelle, mutta likaa se ei poista, ja kaikki tämä törky jää pyörimään laakereille, ja tekee vahinkoa akselitapeille. Purkaessa nämäkin kannattaa alustavasti puhdistaa putstikulla.

Keskiratas pitää purkaa puhdistusta varten. Osoitinkitka on rakennettu tähän osaan.

Jousikotelo ja sen akseli.

Osat menevät ultrapesuun.

Koneiston osat puhdistettuna.

Pesun jälkeen alkaa varsinainen korjaustyö. Osalla akselitapeista on kulumaa.

Isompien rattaiden tapit kunnostetaan kellosepänsorvissa.

Pienemmät taas käsikäyttöisessä kärkisorvissa.

...Joka muuten on suomalainen laatutuote sekin.

Toisen jousikotelon kannessa on pahaa kulumaa. Onneksi uusia saa vielä varaosana.

Jousikotelon pohjan laakeri on myös pahasti kulunut.

Poistan kannan ja keskiöin kotelon uuden laakerin asennusta varten isommassa metallisorvissa.

Uusi laakeri valmistuu messinkitangosta.

Uusi laakeri paikoilleen niitattuna.

Osa pohjien laakereista on myös melkoisen soikeita.

Pahasti soikeita laakereita ei voi korjata supistamalla, vaan ne korvataan uusilla. Ensin reikä viilataan silmämääräisesti pyöreäksi ja keskiöön öljykupin kanssa. Sitten laakerointikoneessa kalvetaan reikä oikeaan kokoon uudelle laakerille.

Painetaan uusi laakeri paikalleen...

...ja kalvetaan sisämitta akselille sopivaksi riivarilla.

Vielä viisteet molemmille puolille, ja laakeri on valmis. Toistetaan toimepide moneen kertaan.

Tarkistetaan rataskoneiston välykset kaikkiin suuntiin, ja että koneisto rullaa kevyesti.

Ankkurin kynnet kunnostetaan hienoilla hiomakalvoilla. Kun korjaustoimepiteet on tehty, osa osista puhdistetaan vielä kertaalleen, jotta osat ovat varmasti täysin puhtaita. Lika ja öljyjäämät pilaavat äkkiä uudetkin öljyt.

Puhtaan koneiston kasaus alkaa uusien jousien asennuksella koteloihin. Lyönnin jousi on aavistuksen vahvempi kuin käynnin.

Puhdasta, kunnostettua rataskoneistoa kasaamaan.

Etupohja paikalleen, akselitapit löytävät paikkansa.

Telkilaitteet paikalleen.

Keskirellin asentaminen.

Lyönnin vivut paikoilleen, lyönnin toimintaa tarkistamaan. Valmetin lyönti on helppo säädettävä moneen muuhun verrattuna, tarkistetaan että kaikki liikkuu vapaasti, lyöntimäärät täsmäävät, ja että lyöntivasarat eivät jää kohotukselle lyönnin loputtua. Öljytään liukupinnat, ja vielä öljyämättömät akselitapit.

Viimeisenä paikalleen ankkuri siltoineen ja heilurin ripustus.

Jos kaikki on kunnossa, myötähampaisen käynnin säätö on yksinkertaista. Sillan ruuvien reiät ovat pitkänmalliset, eli niiden rajoissa voi säätää ankkurin ja käyntirattaan akselietäisyyttä. Näin säädetään putoukset yhtä suuriksi. Tämän jälkeen voidellaan käynti ja ankkurin tapit.

Valmis koneisto.

Heilurin ja taulun metalliosat voi kevyesti kiillottaa. Näissä on jonkinverran hapettumaa, mitä ei saa pois.

Heiluria asentaessa huomaan, että ripustuskoukku on löysä varteensa. Sitä tarkemmin tutkiessa se hajoaa lopullisesti käsiin. En tiedä mistä tämä ilmiö johtuu, mutta ei metalli terveeltä näytä. Onneksi minulla on Valmetin heilurinvarsia, joten vaihdan vain varren ehjään.

Kello menee ensin koekäyttöön ilman taulua, jotta voin helpommin diagnosoida mahdolliset ongelmat.

...Mikä osoittautuu hyväksi ratkaisuksi. Lyönti käyttäytyy nimittäin aluksi melko erikoisesti, ja lyönti ei ala tarkasti tasalta ja puolelta vaan tasaisen epätasaisesti sen jälkeen. Vika paikallistuu vaarnauskärjen liukupintaan, jossa on outoa kulumaa.

Pinnan kevyt kiillotus, ja taas pelaa. Outo vika, en ole tällaiseen vielä törmännyt, mutta taas opittiin jotain.

Muutaman päivän jälkeen taulu paikalleen, ja lopullista rukkausta hakemaan. Pidän Valmeteista, vaikka niitä suomalainen seppä saakin korjata uransa aikana satoja. Koneisto on rakenteeltaan järkevästi suunniteltu, helppo säädettävä ja materiaaleiltaan pääosin hyvä. Poikkeuksena tähän jo mainitut, helposti hapettuvat osat, jota onneksi ei ole paljon, eikä kriittisillä paikoilla. Kaikki rellit on myös jyrsitty, eikä monista muista kelloista tuttuja helposti rikkoutuvia ja vaikeasti puhdistettavia "kapularellejä" Valmeteissa esiinny. Kaapit ovat myös laadukkaita ja kestäviä.